tiistai 8. tammikuuta 2013

Vuosi 2013

Löysin sekametelisoppa kohtaa sillisalaatin blogista kivan tavan tarkastella tulevan 2013 vuoden odotuksia ja tavotteita. Siinä oli napattu sekoituksia eri haasteista ja muusta, joten päätin toteuttaa tämän omalla tyylilläni alkuperäistä vähän mukaillen.

Käsityöt

Antaa luovuuden kukkia enemmän!  Kiinnittää jo viime vuonna kudottuja neulegraffitteja ja tehdä lisää art journalingia, tuunata paljon ja keksiä uusia kivoja juttuja.

Kirjallisuus

Haluan lukea tänä vuonna ainakin seuraavat kirjat:

Sofi Oksanen - Baby Jane

Tuomas Kyrö - Mielensä pahoittaja

Riikka Pulkkinen - Totta 

Riikka Pulkkinen - Vieras

Anna Pihlajaniemi - Adoptiomatka

Arno Kotro - Sanovat sitä rakkaudeksi

Mikko Rimminen - Nenäpäivä

Elina Tiilikka - Punainen mekko

David Foenkinos - Nainen, jonka nimi on Nathalie 

 

Elokuvat

Aion käydä katsomassa 3D elokuvan elokuvateattereissa ja yhden kerran normi elokuvan. Sekä saada katsottua loppuun Pasilan tuotantokaudet 1-2 ja 6. Sekä omasta kirjahyllystä Kotirauha elokuvan.

Painonhallintaan ja kuntoiluun liittyvät tavoitteet

- 1 leuka saada vedettyä

- laihtua 7,5kg eli painaa 65kg

- ruokavalio kuntoon

- karkkipäivä kerran viikossa

- paljon salitreeniä

- uusien lajien kokeilua 

(pilates, tankotanssi, hooppaus, vesizumba, vesijumppa seinäkiipeily)

 

Ulkonäölliset tavoitteet

- saada uudet silmälasit

- pienempi vaatekoko + vaatekaapin sisältö uusiksi kun paino putoaa

- akne arville ja nykyisille näpyille tehdä jotain

-  kauneuden hoidon perusjutut kuntoon (esim. ihon säännöllinen kuorinta, kasvonaamiot yms.)

- toiset korvisreiät

- kokeilla argania öljyä 

- käydä kasvohoidossa vähintään kerran

- värjätä säännöllisesti ripset ja kulmat

- kokeilla ripsipermanenttia

- kokeilla geelikynsiä

    - tatuoinnin värityskuntoon

 

Materialistiset tavoitteet ja toiveet

- järjestelmäkamera

- Iittalan essence viinilasit

- Nokia Lumia

- Sykemittari, joka laskee kalorit

- Valkoinen lipasto

- Lasivitriini


2 kommenttia:

  1. Älä kuites tuota Lumiaa halua! Se on menneen talven lumia jo... Ei puhelin alkuunkaan! Tai mie voin lahjottaa omani sulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ees joku mikä haluaa tehdä yhteistyötä paremmin kuin tuo perhanan samsung mikä mulla nyt on :D mennee ikä terveys ja hermot!

      Poista

Kommentti on aina tervetullut! :)