perjantai 16. joulukuuta 2011

Pilatesta ja hengittelyä


Viikko takaperin kävin ensimmäisellä pilates tunnillani. Tunti kesti 1½tuntia ja järjestetään kerran kuussa. Ja voin sanoa, että ekan tunnin jälkeen olo oli mahtava! Energinen, taipuisa ja rauhallinen :) 

Ja myös seuraavana päivänä sain huomata, että jotain oppeja oli mennyt perillekkin vaikka tuntui etten oikein kaikkia "vatsantiukennuksia" ja muita osannutkaan heti :) Tästä inspiroituneena kävin hakemassa alkuviikosta kirjastosta pilates kirjoja tutkittavaksi. Keskiviikkona jo vähän kokeilinkin tuon suuri pilateskirjan ohjeiden mukaan. Ja olipa kuulkaa aivan huippu tuo kirja! Jos vaikka jossain vaiheessa hankkisi sen itselleenkin :)

Oli niin kattava ja monipuolinen teos, että suosittelen tutustumaan jos vähänkään on kiinnostunut pilateksesta. Hyvä yleisteos, josta löytyy hyvin tietoa :)


Lyhykäisyydessään pilates on kunto-ohjelma, jonka tarkoituksena on tehdä kehon ja mielen toiminnasta kiinteä kokonaisuus, korjata lihasten epätasapainotiloja, parantaa ryhtiä ja jäntevöittää vartaloa.Jokainen liike liittyy edelliseen liikkeeseen ja tukee sitä parhaan mahdollisen ihasvoiman sekä kehon ja mielen tasapainon saavuttamiseksi. Liikkeet tulee tehdä takasti ja hallitusti, ja huomio tulee kiinnittää niiden oikeaan tekotapaan ei toistojen määrään. (Lähde:Pieni pilates kirja)

Pilatesta voidaan harjoittaa apuvälineiden avulla tai vaikka vain pelkästään alustalla. Tässäkin tapauksessa pätee vanha sananlasku toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä eli toinen tykkää tehdä apuvälineillä ja toinen ilman. 

Liikkeet ovat siis rauhallisia ja niissä keskitytään oikeanlaiseen hengittämiseen ja hallittuihin rauhallisiin liikkeisiin. Vaikka hullulta tuntuu niin liikkeet olivat yllättävän tehokkaita. Sillä ne vaikuttavat juuri
syviin lihaksiin ja ainakin itselleni se toi myös tietynlaista rauhaa mielelle :)


Mutta lämpimästi voin suositella jos kaipaa itselleen sisäistä rauhaa ;))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti on aina tervetullut! :)