Voisin väittää teille, että eilinen kynttiläuinti Kemin uimahallissa oli rentouttava. Mutta ehkä vähän valehtelisin ja huijaisin siinä. Kynttilät olivat kyllä kauniita. Mutta uimahallissa ei ollut niin pimeää kuin kuvittelin (luonnollsiestikkaan turvallisuus syistä). Ja ehkä siihen rentoutukseen ei itsellä ainakaan kuulu tupaten täynnä oleva kuntouimareiden rata ja viereisillä rajoilla kovaan ääneen harjoittelevat lapset.
Kuitenkin se rentoutus löytyi sieltä jostain poreammeen syvyyksistä kunhan vain löysi oikeat ajatukset ja keskittymisen unohtaen kaiken muun ympäriltään ja turhan hälinän. Ja voin sanoa, että se teki rentoutumisesta täydellisen ja pelasti koko kynttiläuimassa käymisen. Ja opin, että kynttiläuintia kannattaa suorittaa mahdollisimman myöhään tai aikaisin eli ei vielä illalla vielä klo.17 jälkeen, mieluummin esim.klo.19 jälkeen tai aamulla aikaisin.
Lopuksi vielä tein vähän pilates harjoituksia kotona kirjan opastuksen mukaan. Ja sekös se vasta tekikin hyvää keholle ja mielelle. Mukava keskiviikko ilta siis kaiken kaikkiaan vaikkei uituja metrejä tullutkaan kauheasti kuten olin ensin ajatellut..
Mukavaa ja rentouttavaa torstai iltaa jokaiselle. SuomiPopin sanoin: Pieni pala rauhaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti on aina tervetullut! :)