maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kukkuu!

Kiitos niille, jotka olette jaksaneet kysellä postausten perään. Täällä on vietettty totaalista kevätväsymys kautta. Moni asia on jäänyt rästiin ja niistä yhtenä blogiin kirjoitttelu. Jotain jännää on kuitenkin blogin osaltakin jälleen tulossa, mutta se jääköön vielä toistaiseksi salaisuudeksi ja yllätykseksi :) Siitä kuulette myöhemmin lisää!

Viikonloppu kului kuin siivillä. Sairastellessa, polttopuita hakiessa ja shoppailessa! Lauantai oli pyhitetty työporukan tyky päivälle Oulussa ja kävimmekin shoppailemassa urakalla, syömässä Rossossa sekä Teatteri Riossa kuuntelemassa Stand uppia Krisse Salmisen, Mika Eirtovaaran ja Jape Grönroossin tyyliin. Ja hyvät naurut saatiinkin :)

Hulluilta päiviltä 1,95€

Toppi ja toppi :)

Glitterin löydöt, jotka sai vielä valmiina kampauksena hiuksiin

Lisäksi myös paljon kivoja löytöjä tuli tehtyä kuten H&M:ltä vappupaitaa ja perustoppia, Stockmannin (kirjaimellisesti) hulluilta päiviltä hiuspantaa ja Glitteristä hiuspinniä ja nutturaviritelmä asetinta. Pieniä kivoja löytöjä siis kuten kuvastakin voitte huomata.

RunoTalon Voimakurssi on edennyt jo kolmanteen vaiheeseen. Toinen vaihe keskittyi epäluulojen poistoon ja oman sisäisen&ulkoisen hehkun herättelyyn. Kolmanteen vaiheeseen palaan myöhemmin, koska se on juuri nyt työnalla itselläni :) Tuon kakkosvaiheen sisäisen ja ulkoisen hehkun osio tuli todella tarpeeseen. Kauneusjutut ovat uhanneet jäädä taka-alalle kun aika on kulunut kotia puunatessa kevät auringon näyttäessä kaikki epäkohtia.

Epäkohdista puheen ollen. Keittiöremontti on saatu vietyä askeleen eteenpäin taas. Välitila sai vihdoin kaakelit toissa viikonloppuna, jesh! Vihdoin ja viimein! Kaakeleiden hinta oli neliöltä oikeasti 50€, mutta olivat sopivasti -50% hintaan :) Seuraavaksi työn alle tulee katto ja sitten lattia. Mutta on ehkä parempi odottaa vielä hetki, että grillikausi saadaan startattua, jottei tarvi ihan mikropöperöillä kulkea eteenpäin :)



Näihin pikaisiin kuulumisiin päätän nämä sepostukset ja toivotaan, ettei seuraavien sepustusten välikasva taas yhtä pitkäksi.

Hyvää alkanutta viikkoa <3

1 kommentti:

  1. No älä postaus tauosta huolehdi, kyllä täällä pysytään ja olen huomannut muidenkin osalta kevään tulemisen kun jää kirjoittelu vähemmälle. Hyvähän se on saada työt tehtyä ajallaan. Ihastelin keittiötä, se on rauhallisen eikä liian steriilin (tummat laatat sekä tummat tasot) näköinen. Hyvät valinnat.

    VastaaPoista

Kommentti on aina tervetullut! :)