torstai 7. helmikuuta 2013

Kuuluu, kuuluu, kukkuluuruu!

Takana 5 päiväät työttömyyttä (+viikonlopun kaksi normi päivää). Ja silti muka en ole ehtinyt teille kirjoittelemaan tavallista enempää ;) Vauhtia ja tekemistä on siis riittänyt vaikka töitä ei olekkaan ollut. Nyt kun on kotona niin sitä kuvittelisi, että hei nyt on aikaa tehdä kaikkea sitä mistä tavallisesti haaveilee. No ei se ehkä ihan niinkään ole mennyt. Kouluhommat ovat työllistäneet hienosti ja muutenkin laiskan suonta on vetänyt eikä liikuntaa ole tullut harrastettua niin paljoa kuin haluaisin. Ja ruokavaliota kuvaa hienoiten tuo ylin kuva. Suklaa sanan tilalle voidaan laittaa joku muu herkku. Nimittäin karkkipussit ovat pysyneet kiinni minun osalta, mutta muut sitten.. Paino on noussut pikkuisen. Se on tällä hetkellä 71kilon tietämillä. Mutta kyllä tämä tästä. Nyt hiukan lomailen ja kohta taas tsemppaan itsestäni kaiken ja vähän enemmän irti. 

Ja nyt aion keskittyä oikeasti tekemään enemmän niitä asioita mitä haluan. Ja myös liikunta inspistä täytyy myös vähän herätellä taas. Sali inspis on kadonnut, mutta onneksi ulkona alkaa päivä jo pidentyä niin jos siellä sitten kotitreeniä enemmän ja enemmän :)




Maanantai meni kouluhommissa ja vähän muussa. Tiistaina taas kävin ihanan ystäväni T:n kanssa Kemissä näköala kahvilassa kahvilla ja Marimekon näyttelyssä. Ihan mielenkiintoinen oli tuo näyttely ja löydettiin paljon sellaisia, joita ei edes tietty olevan Marimekon. 

Kahvittelun päälle suunnistin ihanan Nooran tykö Kauneushoitola Sinun päivääsi.
Siellä Noora jo minua odottelikin ripsien ja kulmien värjäyksen sekä kulmien muotoilun tiimoilta. Uskaltauduin Nooran ehdotukseen ja kulmakarvat muotoiltiin tällä kertaa vahalla :) Ei lainkaan huono kokemus! Paljon pienempi kärsimys kuin pinseteillä nyppiessä.

Lisäksi Nooralle oli tullut ihania koruja myyntiin. Ja taidan joutua jossain vaiheessa
niistä jonkun ihanan itselleni kotiuttamaankin ;) Käykäähän kurkkimassa jos olette Kemissä päin liikkumassa.


Eilinen kului kouluhommien parissa kotona, mutta tänään oli kaupunki päivä. Pyörähdys työkkärissä ihmettelemässä ja sen jälkeen pissikuulien etsintää tuloksetta (liittyen tulevaan koulun näyttö viikkoon). Mutta onneksi hyvä ystävä E lupasi lainata kuulia jos vain löytää omista kätköistään :) 
Samalla pyörähdin ruokakaupassa ja vähän muillakin asioilla. Ja tietenkin kirppispöydän järjestämässä ja kivasti jo joitain tavaroita oli lähtenytkin uusiin koteihin.






Eilen postilaatikkoon oli kopsahtanut uusi kalenterini. Enemmän tekstiä ja tietoa kalenterista  aikaisemmassa julkaisussa täällä (klik klik). Toivottavasti tämä kalenteri merkitsisi
nyt uuden ajan alkua elämässä ja täyttä muutosta kaikessa :)



Ja Hetan inspiroimana ostin itsellenikin silmänympärysvoidetta ;))


Ja tämän periaatteen kun muistaisi...

Mukavaa ja toiveikasta torstaita jokaiselle <3

5 kommenttia:

  1. "Elämäni on muuttunut hurjasti silmänympärysvoiteen myötä! Kokeile sinäkin!" :"D

    Toistaseksi en ole huomanu eroa - taas yksi riesa kylppärissä enemmän. Mulla on vielä opeteltavaa kasvoveden,hoitoaineen, suoristussuihkeen ja nyt tuon silmänympärysvoiteen kans, ko tuntuu ettei malttais turhia läträillä. :D mutta eiköhän ne tulokset ajan ja iän myötä sitte näy - niin ainaki haluan uskoa. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen yrittänyt ottaa nuo putelit rutiiniksi :) Käyn kerran päivässä suihkussa, joten on tullut nyt luontaiseksi aina sen jälkeen puhdistaa kasvot kasvovedellä ja läträtä nuo voiteet samalla :) Hiuksissa olen koukuttunut siihen Elvitan(kohan se oli) hiusöljyyn jolla saan hiukset paremmin takuista auki saunan jälkeen :) Mutta vaatii treeniä ja harjotusta että tulee rutiiniksi, mutta kyllä se siitä :D

      Poista
  2. Voikun te naiset lakkaisitte vouhottamasta sen painonne kanssa. Sinäkin kuules, tuosta 71 kun innostut pudottamaan niin saadaan lukea sellaisia postauksia jotka alkavat näin(ja tämän sanon kaikesta rakkaudesta enkä suinkaan pilkatakseni,te naiset olette ihan hyviä sellaisena kun olette, eikä teidän tarvitse sitä peiliä niin paljon tuijottaa): "Hei! Oli kiva ilma lenkkeillä mutta tuulesta johtuen jouduin laittamaan kahdeksan kiloa kiviä verkkareiden taskuihin. Tyhmää kuinka helposti tuuli voi napata mukaansa tälläisen 49 kiloisen röntgenkuvan. Me varmaan mennään viikonloppuna anoppilaan jos tuulee, sillä mieheni lupas lennättää mua narun päässä. Röntgenissä on nyt helpompaa kun lääkärin ei tarvitse kuin taskulampulla vähän väläyttää niin se näkee mun luut. Nähdään taas jos liesituuletin ei imaise mua".

    Ihan totta naiset - te olette kaikki kauniita sellaisina kun olette just nyt, sillä jos joku toista väittää niin se ei tiedä kauneudesta mitään. Ihan rakkaudella, oikeesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pepponen päivän pelastuksesta jälleen :D repesin nauruun kun luin tuon sinun kommentin :D

      Poista
    2. No eipä mitään, mä en vaan ymmärrä sitä miks naisilla on pakonomainen tarve laihduttaa ilman terveydellsiä syitä. Naisessa pitää olla muotoja (ilkeetä pielustellakin jos luut kolisee yhteen - tulee mustelmia). ;)

      Poista

Kommentti on aina tervetullut! :)