tiistai 15. tammikuuta 2013

Tavallista elämää

Taas olisi niin monta ajatusta, ettei oikein tiedä mistä nappaisi ja lähtisi kertomaan. Kertoisinko viikonlopusta? Vai kertoisinko kirja ihastuksestani ja parista kirja löydöstäni? Vai siitä, että olen laihtunut?

Lähdetään tärkeimmästä - eli siitä laihtumisesta :) Puntari näytti tänä aamuna 70,4kiloa. Mikä tarkoittaa sitä, että paino on pudonnut nyt 15 päivän aikana 2,4kiloa! Jesh! Olen sanoin kuvaamattoman tyytyväinen tähän! :) Ensi viikolla pääsen kehonkoostumus mittaukseen sekä samalla pienelle ravinto luennolle. Tuloksia mielenkiinnolla odottaen :) Viimeksihän kehonkoostumus mittauksessa kävin joskus kesä-heinäkuun tietämillä. Nyt ymmärtääkseni kun mennään eri paikkaan mittaamaan niin tämä laite ottaisikin vähän laajemmin nuo tulokset :)

Eilinen ilta meni sohvan nurkassa makoillen työpäivän päätteeksi. Pieni ihana pääkipu, joka lopulta muuttui migreeniksi pilasi kaikki suunnitelmat. Tarkoitus oli, että oltaisiin lähdetty miehen kanssa pelaamaan sulkapalloa. No migreeni pahanen ei tuntunut antavan otettaan periksi niin pelailut jäi väliin. Vasta lämmin suihku tuntui vähän vievän sitä pois ja omaan sänkyyn nukkumaan pääsy. Univelkaakaan ei kyllä pitänyt olla, mutta ei tuntunut eiliset päiväunet haittaavan yöunia silti laisinkaan ja suht pitkään nukuinkin.

Viikonloppu meni kuin siivillä. Käytiin hakemassa miehelle autotalliin lämmitin, jotta kivempi touhuilla siellä talven kylmillä keleillä. Ja nähtiin myös veljeä ja hänen tyttöään <3 kun kylään meille pistäytyivät. Lisäksi ajeltiin käymässä yhden kaverin luona kyläilemässä, jossa oli myös ihana kummityttöni vanhempineen <3 Olen yrittänyt, että kun on vapaata niin saisi nähtyä ystäviäkin ja muitakin ihmisiä kuin omaa aviomiestä, kaupan kasssaa ja työkavereita viikon aikana. Mutta aina se ei onnistu.

Sitten niihin kirja löytöihin ja ihastuksiin:


Löysin tämän kirjan Citymarketin alepöydältä hintaan 6,95€. Kerran olen jo jumpannut tästä 2 jumppaa lävitse ja vielä 2 on siis jumppaamatta. Ensin ajattelin, että kirja jää vain hyllyyn pölyttymään, mutta en usko. Tämä  kirja on nimittäin oiva pelastus kotitreeneihin kun kaipaa vaihtelua tai ulkona on -20 astetta ja haluaisi toteuttaa aamuaerobisen tyhjällä vatsalla. Katselinkin jo Suomalaisen kirjakaupan sivuilta josko muutaman tämän sarjan kirjoista laittaisin itselleni tilaukseen.

Tänään on vapaapäivä. Sen suurempia suunnitelmia tälle päivälle ei ole. Liikunta on ainoa suunnitelma. Suunnitelmasta puuttuu vain ajatus vielä siitä, että miten liikuntaa tänään toteutetaan ;) Ainakin kuntosalilla aion käydä ja samalla käydä hakemassa Siwasta tilaamani Elloksen paketin. Saa nähdä näyttätävätkö netistä tilaamani kodinsisustus jutut yhtä kivoilta oikeana kuin netissä. Lisäksi parit pienet paketit pitäisi ympäri Suomen maata laittaa menemään.

Sen verran vielä täytyy sivuuttaa edellistä postaustani, jossa puhuin pakosta ja velvollisuuksista. Että laihdutuksessa joutuu valitettavan usein poistumaan mukavuusalueltaan. Mutta totta kai keinot voi määritellä itse. Ei ole pakko harrastaa hirveänä liikuntaa ja syödä pupun ruokaa jos ei halua, mutta usein se kuinka paljon siirryt mukavuusalueeltasi pois vaikuttaa siihen kuinka nopeaa laihdut. Mutta kuitenkin on hyvä muistaa, että pieni päätös päivässä ja pienet elämän ratkaisut voivat tuoda tietyisäs asioissa isojakin muutoksia :) Ei tästä sen enempää, ettei taas lähde lapasesta ;)

Nyt aamupalan väsäämisen kimppuun! :) Mukavaa tiistaita jokaiselle!

2 kommenttia:

  1. Iso ylävitonen lähteneistä kiloista! (vaikka en teidän naisten laihduttamisjuttuja aina ymmärräkään)
    Ihan siksi että tiedän - sivusta seuranneena - kuinka vaikeata niistä on päästä eroon, varsinkin jos vertaa siihen kuinka helposti niitä siunaantuu.
    Meikäläistä on kyllä siunattu jonkin vielä tuntemattoman eläinlajin ruoansulatuskanavalla, voin nimittäin syödä mitä tahansa ja kuinka paljon tahansa lihomatta lainkaan. Ei niinkään hyvä juttu, toivoisin hieman lihaa luitteni ympärille vaikken mikään alipainoinen olekaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Peppone! :) Ja totta turiset, että kiloja on helppo saada, mutta niistä on hankalampi homma päästä eroon. Omaa puolisoani on myös siunattu samankaltaisella ruuansalatuskanavalla kuin sinulla - syö mitä haluat, milloin haluat ja niin paljon kuin haluat ja voit olla varma ettei se näy missään. Elämä on joskus epäoikeuden mukaista ;)

    VastaaPoista

Kommentti on aina tervetullut! :)