maanantai 24. joulukuuta 2012

Jouluaatto aamun ajatuksia

Toisten joululahjat oottelee saajiansa

En tiedä onko jouluaaton aamu hyvä aika kirjoittaa painon pudotuksesta. Mutta nooh se ja sama, joulunahan saa tehdä mitä haluaa eli vaikka kirjoittaa ihan pikkusen laihduttamisestakin ;) Eiköstä juu?

Pomppasin perinteiseen tapaan aamulla puntarille, mutta nojoo. Saan olla tyytyväinen siitä, että lukema ei ollut noussut yli 73kg. Viime viikko meni retuperälle ruokailujen suhteen samoin liikunnan. Mokoma flunssa pilasi koko viikon. Ja vaikka loppu viikosta olo alkoi olla jo parempi niin joulutouhua riitti ihan nokko määrin. Koko ajan oltiin liikkeellä johonkin päin tai sitten meillä oli vieraita :) Nyt mielessä suuntaakiin siis hyvin pitkälle odotukset alkuvuoteen, jolloin olen päättänyt pistää pyöriin vauhtia. Tätä painonpudotus urakkaa varjostaa koko ajan minun välillä turhankin hyvin sekaisin oleva hormoonitoiminta, jonka kommervenkkeihin olen jo todella kyllästynyt! Vaikka kiinteytyy ja kehutaan, että laihtuu niin puntari ei liiku. Ehkä tämän takia emme olekkaan puntarin kanssa väleissä ;) Mutta jos ei vihdoin ala vuoden vaihteen jotain tapahtua kun otan teho skarppaus kuukauden niin sitten minä painelen lääkärille (tai mahdollisesti jo aiemminkin jos tämä oikein alkaa vastustaa) ja sanon, ettei tästä tule mitään. Ja ei, en ole raskaana, vaikka sitä heti mietittekin. Nyt ei ole sen aika vielä.

Lauantaina oli viiminen työpäivä ja tapaninpäivän jälkeen palaan taas töihin. Lauantaina saatiinkiin nauttia ihanista vieraista, kiitos heille <3 Ja kävihän meillä perjantainakin ihania vieraita <3 Ja eiliset vieraat olivat vierailleet postilaatikolla kun me itse olimme vierailemassa pitkin kyliä ;)) Eilinen sunnuntai tosiaan vierähti kylästelyjen merkeissä toimittaen joulu muistamisia niin sukulaisille, ystäville kuin hautuumaalle kynttilän muodossa. Kuten enoni eilen hienosti sanoi:" ainoat korvaamattomat löytyvät hautuumaalta" <3 

Viime yö meni huonosti nukkuen. Jotenkin koko ajan odotin pienten lasten tavoin, että joko olisi aamu. Lisäksi yhdeltä palohälytin piippaili patterin loppumista. No kipusin yhden palohälyttimen alas ja sain todeta pian, että saan kiikkua toisenkin. Se ensimmäinen kun toimi ihan hienosti, mutta kodinhoitohuoneen palohälytin olikin syyllinen öiseen piippaukseen.

Eilen puhuttiin miehen kanssa illalla siitä kuinka aikuisena käsitykset ja odotukset jouluun muuttuvat. Joulu muuttuu erilaiseksi. Mutta ehkä tämä johtuu siitä, että aikuisena osaa ottaa myös monista muista arjen pienistä hetkistä iloa elämäänsä ja kokoontua yhteen toisten kanssa. Ja joulu taa son sitten viimeinen mahdollisuus siihen ennen uuden vuoden vaihtumista. Vaikka toki joulussa on oma taikansa - myönnän sen. 
Saa nauttia rauhassa rakkaidensa seurasta, saa antaa ja vastaanottaa ihania lahjoja (tämän vuoden lahjoista myöhemmin oma postaus), nauttia siitä joulun satumaisesta tai'asta. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan ;)

Mutta nyt toivotan teille jokaiselle rauhallista joulua ja siirryn vielä hetkeksi sänkyyn kallelleen ennen kuin joulutohinat aletaan käynistää! Nauttikaa joulusta ja sen tai'asta ja kertokaa läheisillenne, että välitätte!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti on aina tervetullut! :)