keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsetehdyt laatikot


Lanttulaatikko

1kg lanttuja
suolaa
2rkl voita
1-2rkl ruiskorppujauhoja
2dl lanttujen keitinlientä tai maitoa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 muna

vuokaan rasvaa ja pinnalle ruiskorppujauhoja ja rasvaa

1. Kuori ja paloittele lantut. Keitä lanttupalat pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä tai höyrytä
2.  Survo lantut tasaiseksi soseeksi.
3. Sulata voi. lisää lanttujen joukkoon voi, korppujauhot ja keitinliemi. Sekoita tasaiseksi.
4. Jäähdytä lanttuseos. Sekoita kanamuna ja hunaja jääähtyneeseen massaan.
5. Voittele vuoka ja kaada seos vuokaan. Ripottele päälle korppujauhoja ja valuta rasvaa päälle. Tee haarukalla kuvioita laatikon pinnalle. 
6. Paista lanttulaatikkoa uunissa 150asteessa n.3 tuntia.


Imelletty perunalaatikko

1kg jauhoisia perunoita
3rkl vehnäjauhoja
5dl maitoa
50g voita
suolaa
1-2 rkl siirappia

Vuokaan rasvaa ja pinnalle ruiskorppujauhoja ja rasvaa

1. Keitä perunat pehmeiksi ja kuori ne kuumina.
2. Survo perunat ja lisää joukkoon vehnäjauhot. Peitä astia ja anna
perunoiden imeltyä lämpimässä paikassa yön yli. Sekoittele perunasosetta muutaman
kerran imeltymisen aikana.
3. Sulata voi. Lisää imeltyneen perunasoseen joukkoon maito ja sulatettu voi. Sose saa
olla juoksevan löysää. Lisää soseen joukkoon suola ja halutessasi siirappi, jos massa ei ole tarpeeksi makeaa.
4. Voitele vuoka ja kaada perunasose vuokaan.
5. Ripottele pinnalle ruiskorppujauhoja ja valuta rasvaa päälle. Tee haarukalla
kuvioita laatikon pinnalle.
6. Paista perunalaatikkoa uunissa 150 asteessa n.3 tuntia.


Porkkanalaatikko

1kg porkkanoita
1tl suolaa
1dl maitoa
½dl kermaa
1 muna
1tl hienonnettua anista
1tl kanelia
1rkl juoksevaa hunajaa
1tl suolaa
50g voita tai margariinia

Vuokaan rasvaa ja pinnalle korppujauhoja ja rasvaa

1. Kuori porkkanat ja keitä ne pehmeiksi
2. Survo porkkanat tasaiseksi massaksi
3. Sekoita porkkansoseen joukkoon maito, kerma, muna ja mausteet
4. Voitele vuoka ja kaada porkkasose vuokaan. Sirottele päälle korppujauhoja ja valuta
rasvaa päälle.
5. Tee kuvioita haarukalla laatikon päälle.
6. Paista porkkanalaatikkoa uunissa 180 asteessa 60minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti on aina tervetullut! :)