Viime viikot olisivat menneet vahvan hiljaiselon merkeissä jos ajastettuja päivityksiä ei olisi tullut tehtyä ennakkoon. Tämän hetkinen päälimmäisin tunne on väsymys. Ja se väsymys johtuu flunssasta, joka tuntuu kestävän ja kestävän. Se alkoi kurkkukivulla ja nyt siitä on jäljellä armoton yskä, joka saa haukkomaan henkeään. Töistä ei ole tarvinnut taudin takia kuin yksi päivä olla pois kun kuume yritti vallata kehon, mutta muutoin on selvitty.
Tuntuu taas, ettei aika ja voimat riitä mihinkään. On liian vähän aikaa kaikkeen, niin ystäville kuin muuhunkin elämään. Eikä laihduttaminenkaan nappaa kun liikkua ei flunssan takia ole uskaltanut liikkua lähes pariin viikkoon. Puntarile nousemista puhumattakaan.
Syysmasennusta tämä silti ei ole, joten ällös huoleton - päinvastoin! Nyt ainoa syyllinen on tämä flunssa. Syksyä olen ottanut ihan iloiten vastaan sisustellen kotia talvisemmaksi ja laitellen jo kynttilöitä esille.
Lisäksi on pakko leuhkia kun kävin eilen koko vartalohieronnassa ekaa kertaa elämässäni. Jo teki terää ja koko keho sai totaalisesti rentoutua. Mikä nautinto siis! Luvassa olisi myös parin viikon sisään huomenlahjaksi saatu kauneushoitola lahjakortti, jonka kasvohoitoon ajattelin käyttää.
Tänään sain tehtyä hääkuvista tilauksen, jotta pääsen näpertämään hääkuva kirjastamme loppuun. Ja myös kiitoskortit postiin sitten samalla tilauksen tultua. Sitten saakin alkaa jo suunnitella pikku hiljaa
joulukortteja ;) Ideoita niihin onkin jo herännyt kivasti ja jotain tarvikkeen poikastakin jo tilailin. Ja onpa nuita joululahjoja ja muistamisiakin pikku hiljaa tullut mietittyä.
Blogin elokuun arvontakin on vielä muutaman päivän auki. Käykäähän kiireesti osallistumassa. Se on tähän hätään viimeinen ulkopuolisen sponsorin sponsoroima. Seuraavat arvonnat tulevat extempore tyylillä :)
Syksy tuo omaan elämään paljon monnenäköistä touhua ja vipinää sekä vähän muutostakin. 1½viikon päästä alkaa koulun lähiopetus viikko ja muutenkin paljon suunnitelmia on luotuna ja tehtynä. Saa nähdä mitkä niistä pääsevät toteutukseen asti (luonnollisesti toivottavasti mahdollisimman moni).
Nyt kuitenkin ajatus alkaa takellella sen verran, että on parempi siirtyä puuhastelemaan kotia kuntoon ja laittelemaan ruokaa.
Mukavaa syksyä jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti on aina tervetullut! :)