torstai 9. elokuuta 2012

Emotion kauneustunnilla


Omat muistiinpanot.


Ehdoton Nou nou!-meikkisienelle, joka kuulemman vain imee meikkivoiteen hoitavan osan. Joten ennemmin sormilla tai meikkivoide siveltimellä.


OSTOSLISTALLE PÄÄTYI:
-Valokynä
- Ohut viisto sivellin
- Irtopuuteri + sivellin
- Pohjustusvoide sensai
- Normi pohjustusvoide koko kasvoille


Kuten otsikko kertoo sain vihdoin itsestäni irti ja varattua itselleni Emotion kauneustunnin. Tuntihan on siis ilmainen ja aihe alueen voi valita itse. Itse valitsin silmmeikin teon. Ja voisin väittää viisastuneeni ihan älyttömän paljon tuon tunnin aikana :) Tunnilla myyjä näyttää ensin esimerkiksi toiseen silmään kuinka pitäisi tehdä ja sitten itse tehdään toiseen :) Todella hyviä pieniä kikkoja sain omaan meikkaukseeni. Voin suositella lämpimästi!

Samalta reissulta päädyin ostamaan itselleni oikeat siveltimet silmämeikin tekoon. Loput jätin odottamaan ostos aikaa parempaa. Oli todella mukava kun tuotteita ei kaupattu puoli väkisin vaan myyjä kirjoitteli ihan oma aloitteisesti käytetyt tuotteet tuolle yläkuvissa näkyvälle "kauneuskortille" niin, että tuotteet voi myöhemmin käydä halutessaan ostamassa tai etsiä edulisemman vastaavan vaihtoehdon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti on aina tervetullut! :)