 |
| (Kuva lainattu täältä) |
Aina se tulee, se sama tunne. Joka vuosi.
Aina samoihin aikoihin. Ja aina kuin hieman etuajassa ja kiirehtien.
Se syksyn tunne. Se on tullut taas.
Joka vuosi heinä-elokuu vaihteessa alan kiirehtiä syksyn odotuksessa. Olisin valmis
laittamaan ulkojutut talviteloille ja valmistamaan pihan talveen, kippaamaan aikaisin hankitut
kesäkukat, jotka joka kesä onnistun kuihduttamaan yllättävän pian (erityisesti tänä kesänä kun kesä on ollut kylmähkö). Ja luopumaan jo hellevaatteista.
Paitsi niistä aurinkoisista päivistä en luopuisi, jolloin aurinko vielä paistelee hentoisesti hiukan lämmitäen ja ulkona voi kulkea kumisaappaat ja villapaita päällä. Ja kuitenkin illalla polttaa
pienessä hämärssä kynttilöitä.
Joka vuosi se syksyn tunne tulee. Vaikka jokin pieni yrittää pistää
suuren voiman alla vastaan, että vielä hetken malttaisi nauttia kesän rippeistä ja viimeisistä
kauniista kesäpäivistä rauhassa. Usein se jokin pieni vain jää sen jonkun suuren voiman alle, joka
kaipaa jo sohvan nurkkaan kynttilän valoon käpertymään.
Täällä idässä onneksi vielä ihan kesä, mutta kyllä tuossa pari päivää sitten kävelylenkillä tuulen tuivertaessa hieman kylmemmin kuin normaalisti pystyi jo haistamaan syksyn tulevan. Pikkuhiljaa tosin, mutta tulevan kuitenkin.
VastaaPoista